Yleisölento

Suosituin tapa tulla kuumailmapallolennolle on yleisölento. Yleisölennot näkyvät lentokalenterissa, ja paikan voi varata lahjakortin koodin avulla. Näin kuumailmapallolennon voi hankkia vain yhdellekin henkilölle, ja me keräämme porukan kasaan.

Yleisölentoja kuumailmapallolla järjestetään Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Lahdessa, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Hyvinkäällä ja Mäntsälässä. Olemme lopettaneet yleisölennon lahjakorttien myynnin Seinäjoelle. Myymme Seinäjoelle edelleen yksityislentoja.

Yleisölentojen hinnat näet verkkokaupasta. Keväällä ja kesällä yleisölentoja lennetään illalla auringon tehon jo laskiessa.

Kuumailmapallolento kestää noin tunnin ja kokonaisuudessaan kuumailmapallolentotapahtumaan kannattaa varata aikaa 4-5 tuntia. Lentoonlähtöä edeltäviin valmisteluihin ja mahdolliseen siirtymiseen kokoontumispaikalta lähtöpaikalle kuluu aikaa noin tunti. Pallon valmistelu lähtökuntoon on tiimityötä, johon myös matkustajat pääsevät osallistumaan.

Lennolle lähdettäessä tarkkaa laskeutumispaikkaa ei vielä tiedetä. Palloa seuraa tähän toimintaan harjaantunut avustaja. Laskeutumisen jälkeen pallo kasataan takaisin kuljetuskuntoon ja juhlistetaan lentoa kuohujuomaseremonialla. Lopuksi laskupaikalta on paluukuljetus autolla ilmojen teiltä saapuville matkustajille.

Ikäraja: Alaikäraja on 7 vuotta, mutta tärkeämpää on pituus, että lapsi näkee 120 cm korin reunan ylitse. Turvallisuussyistä lasta ei saa nostaa korissa ylöspäin. Yläikärajaa ei ole, kunhan kunto vaan kestää seistä koko lennon ajan, sillä kuumailmapallon korissa ei ole penkkejä.

Osallistujat: Yleisölennolla on mukana myös muita henkilöitä. Lento toteutetaan, kun lennolle on osallistumassa vähintään lennon varaussivulla ilmoitettu määrä matkustajia.

Sää: Lentoja tehdään säävarauksella. Mikäli sää estää lennon (yleensä tuuli, sade tai sumu), voi varata paikan toiselle lennolle.

Saatavuus: Yleisölentoja lennetään kesäkautena.

Pukeutuminen: Lennolle kannattaa pukeutua vuodenaikaan ja keliin soveltuviin ulkoiluvarusteisiin ja jalkineisiin, joilla selviää maastossa (esim. pellolla ja metsikössä). Lämpötila pallossa on käytännössä sama kuin maassakin, eikä korissa tuule. Päähine kannattaa varata mukaan suojaamaan päätä polttimesta hohkaavalta lämmöltä.

Lahjakortin voimassaolo: Lahjakortti on voimassa 12 kk ostopäivästä.

Tuotekuva Kuumailmapallolento
Kuumailmapallolento

Kuumailmapallolento kestää noin tunnin, ja koko lentotapahtumaan kannattaa varata aikaa 4-5 tuntia. Yleisölennot lennetään iltaisin auringon tehon jo laskiessa.

315,00 370,00 
Tuotekuva Yksityinen kuumailmapallolento
Yksityinen kuumailmapallolento

Yksityisellä kuumailmapallolennolla saat VIP-kohtelun: voit itse valita, millä seudulla lennetään ja kenen kanssa haluat kuumailmapallon kyydissä olla!

1795,00 3960,00 
Ilmoittaudu postituslistalle

Ilmoittautumalla postituslistallemme saat sähköpostiisi tiedon, kun lentokalenteriin merkitään uusia yleisölentoja.

Postituslistat ovat paikkakuntakohtaisia, joten jos haluat ilmoittautua useamman paikkakunnan listalle, ilmoittaudu kullekin niistä erikseen.

Postituslista